Premium Nutrition

Makes Superior Horses

Ilkka Korpi

Olen valmentanut Ypäjän hevosopistolla aikanaan noin 10 vuotta. Hevosia treenataan siellä aivan normaalisti, jotta oppilaat kouluttautuvat ammattimaiseen käyttäytymiseen hevosten parissa. Hevosopiston omille hevosille on myös tullut muutamia suurkilpailuvoittoja. Olen myös pitänyt omaa Blue White Brothers –tallia veljeni Pekan ja Heikin kanssa toistakymmentä vuotta, vuodesta 83–vuodesta alkaen. Blue White Brothers oli 80-luvulla Suomen suurin hevostalli.

Maailmalta valmennuskokemusta on tullut Italiasta, Roomasta Ucci Riccitelli –tallilta. Viimeisimpänä olen valmentanut Ruotsissa Journey Stable –tallilla reilun vuoden, kunnes loukkasin käteni siellä. Jouduin pitämään taukoa reilun vuoden päivät, mutta aloitin jälleen veljeni Pekan tallissa vuonna 2020.

Rim Bay Fleur sekä Ilkka Korpi. Kuvaaja: Iita-Maria Ahtiainen.
Rim Bay Fleur sekä Ilkka Korpi. Kuvaaja Iita-Maria Ahtiainen

Suurimmista omista onnistumisista on erityisesti jäänyt mieleen Suomessa arvostettu Ravikuninkuus-voitto vuodelta 1986. Muutamia suuria voittoja on tullut myös Norjasta ja Italiasta. 4-vuotiaiden lämminveristen Derby–lähtö–voitot ovat tietenkin olleet hienoja onnistumisia.

Isä Aku aina sanoi minulle: ”ihmisiä ja hevosia pitää kunnioittaa. Kun hevonen menee ohi, sille nostetaan hattua”. Paljon on tullut opittua Akulta sekä veljeltä Pekalta. Ja jotta ei kehuta pelkkää omaa sukua niin Jorma Kontio on antanut myös valtavasti alalle.

Mahaongelmat ovat valitettavan yleisiä hevosilla, erityisesti stressaavissa tilanteissa

Kaikkien hevosten pitää voida hyvin! Usein saatetaan hieman vähätellä työ– tai harrastehevosten ravintotarpeita. Hevosen yleisilmeestä, karvasta sekä ulostelaadusta näkee nopeasti, jos jokin asia on vialla. Tarvittaessa otamme verikokeen tai ulostenäytteen, kun epäilemme jonkun ravintoaineen puutostilaa tai muuta vaivaa.

Vatsa on se hevosen moottori, jota ilman mistään ei tule mitään. Maha ja suolisto pitää pysyä kunnossa myös ravien tai suorituksen jälkeen jatkuvuutta ajatellen. Aikaisemmin yhdellä hevosella oli vatsa usein kuralla ja paska haisi todella pahalta. Käytin kaksi viikkoa Hoofin Vizyme–täydennysrehua ja lannan laatu parani merkittävästi. Normaalisti niin rauhalliselle hevoselle tuli myös merkittävästi lisää virtaa käytön jälkeen. Oli kiva huomata, että hevosen koko olemus muuttui merkittävästi iloisemmaksi. Hyvä tuote!

Varsojen ruokintaan pitäisi satsata usein paljon enemmän. Pienestä pitäen tulee huolehtia, että varsat saavat kaiken tarvittavan ravinnon. Varsinkin loppusyksystä näkee alakuloisia varsoja, kun laitumet menevät huonokuntoiseksi. Olen ruokkinut varsoille muun muassa tätä Hoofin Calphovit-lisäravinnetta. Varsat virkistyivät ihan silmissä ja näyttävät voivan paremmin. Yksi 2-vuotias ori on normaalisti hyvin nirso kaikille uusille, mutta hyvin meni alas jopa sille.

Olemme ruokkineet myös Hoofin E-vitamiinia, jossa on seleeni mukana hevosille. Yksi hevonen totutteli muutaman päivän uuteen makuun, jonka jälkeen se alkoi maistua hyvin myös hänelle. Hoofin elektrolyytit on syöty myös hyvin ja näyttää kyllä vaikuttavan tehokkaasti, kun hevonen alkoi hikoilla niin nopeasti.

Ravien jälkeen B-vitamiinit ovat aina tärkeitä palautumiseen. Näistä Hoofin aminohappo– ja monivitamiini–tuotteista on ollut käytössä Vimix Plus, Vimeperos, Equi–Force ja se nestemäinen Equi–Haemolyn. Vaikuttavat olevan tehokkaita tuotteita ja se on näkynyt hyvin, kun meno on kohentunut selkeästi.

Jiisee sekä Ilkka Korpi. Kuvaaja Iita-Maria Ahtiainen.
Jiisee sekä Ilkka Korpi. Kuvaaja Iita-Maria Ahtiainen

Pidän kyllä Hoofin tuotteista, kun vaikutus on näkynyt niin nopeasti. Olemme käyttäneet Hoofin eri täydennysrehuja 2020 vuodesta lähtien ja ne tuntuvat maistuvan hyvin eri hevosille. Tuotteet riittävät pitkäksi aikaa, kun annoskoot ovat totuttua paljon pienempiä.

Hevoset ovat parantuneet vuosien aikana paljon sekä jalostus on mennyt eteenpäin

Hyväsukuinen sekä –rakenteinen hevonen vie pitkälle. Hevosta pitää treenata paljon ja tärkein on pitää se terveenä. Lähtökohtaisesti hyvä hevonen tekee myös valmentamisesta paljon helpompaa. Rauhallisuus ja pitkäjänteisyys ovat tärkeitä ominaisuuksia, kun varsan valmennus aloitetaan. Pitää myös huolehtia, että varsaa ei ajeta jo nuorena väsyksiin. Kilpailu on vaan niin kovaa nykyään, että ennen starttia pitää treenata paljon.

Treenaustavat ovat suhteellisen samoja monen hevosen kanssa. Pari päivää vedetään hölkkää ja pari päivää taas reippaampaa vauhtia. Hevosten valmennustavat ovat kyllä muuttuneet vuosien aikana. Ennen ajettiin paljon hölkkää, mutta nykyään intervalliharjoittelun määrä on kasvanut merkittävästi. Ruotsissa tehdään keskimäärin kaksi intervallia viikossa. Tänä päivänä ei enää ajeta niin lujaa kuin aiemmin, mutta enemmän kilpailutilannetta muistuttaen. Hevosia pidetään myös enemmän ulkona nykyään.

Ruotsissa ja Italiassa on paljon valmennuskeskuksia ja enemmän eri treenimuotoja tarjolla kuin Suomessa. Monissa keskuksissa pystyy ajamaan kovalla tai pehmeällä alustalla sekä vedessä. Vauhti on hiljaisempaa, kun treenataan pehmeällä hiekalla. Silloin vastuksen määrä kasvaa ja hevonen joutuu tekemään enemmän töitä.

Ilkka Korpi, suomalainen raviohjastaja ja –valmentaja

Helmin Hermanni sekä Ilkka Korpi. Kuvaaja Iita-Maria Ahtiainen.
Helmin Hermanni sekä Ilkka Korpi. Kuvaaja Iita-Maria Ahtiainen

Kysy lisää ja pysy yhteydessä.

Autamme mielellämme tuotteiden kanssa, joten ota rohkeasti yhteyttä. Jätä myös osoitteesi saadaksesi kulissien taakse pääsyyn kampanjoihin ja uusiin tuotteisiin.

Ota yhteyttä