
Aika ennen ja jälkeen vieroituksen on varsan kasvun ja kehityksen kannalta kriittistä. Varsa tarvitsee normaaliin kasvuun ja kehitykseen tasaisesti ja oikeassa suhteessa kaikkia ravintoaineita. Erityisen tärkeää on, että kasvava varsa saa riittävästi valkuaista eli proteiinia. Tärkein aminohappo varsalle on lysiini. Mikäli lysiiniä ja muita tärkeitä aminohappoja ei ole ravinnossa riittävästi, varsan elimistö hajottaa kudostensa kuten lihasten valkuaisaineita saadakseen aminohappoja kasvun kannalta välttämättömiin tehtäviin. Riittävän valkuaisen saannin lisäksi on huolehdittava oikeanlaisista kivennäisistä, hivenaineista ja vitamiineista. Näitä tarvitaan turvaamaan luuston, lihaksiston ja hermoston normaali kasvu ja kehitys. Riittävä seleenin saanti on tärkeää vastasyntyneelle varsalle turvaamaan hyvä alku hevoselle. Seleenillä on tärkeä merkitys elimistön lisääntymistoiminnoille ja seleenillä on havaittu olevan positiivinen vaikutus myös hedelmällisyyteen. Seleeni tukee tamman hyvinvointia, josta vaikutus siirtyy istukan kautta myös sikiön eli tulevan varsan käyttöön. Seleeniä saaneiden tammojen varsoilla on havaittu olevan korkeampi veren seleenipitoisuus. Seleeni siirtyy myös maitoon ja tätä kautta varsoille. Hivenaineista tärkeimmät ovat kupari, sinkki, magnesium ja mangaani kasvavalle varsalle. Vitamiineista tärkeimmät ovat ADE-vitamiini varsalle.