Oikeanlainen ravitsemus toimii pohjana kaikelle hevosen toiminnalle, joten kunnollinen ravitsemusohjelma on ehdoton sekä hevosen terveyden, että suorituskyvyn kannalta. Toisin sanoen hevosen suorituskyky saadaan viritettyä huippuunsa, kun pidetään huolta tarvittavista rehuista, vitamiineista, kivennäisaineista sekä aminohapoista.

Harrastehevoset selviävät usein yksinkertaisemmalla ruokavaliolla, ja myös fyysinen huolto on toisenlaista kuin kilpahevosella

Oikean ruokavalion ja valmennusohjelman välisen tasapainon löytäminen yksilöllisesti on eräänlainen taiteenlaji. Hevoset tarvitsevat erilaisia määriä ravintoaineita iästä, aktiviteettitasosta ja muista tekijöistä riippuen. Kilpahevosen kohdalla on varmistettava riittävä energiansaanti. Toisaalta myös liiallinen tai väärässä muodossa oleva energia tai huonolaatuinen heinä voi aiheuttaa lihas- ja käytösongelmia. Yhteistyöhaluttomuus enteilee usein jonkin ravinnon puutostilaa tai sairautta.

Kilpahevosen lihaksisto vaatii myös harrastehevoseen verrattuna eri lisäaineita – usein myös suuremman määrän. Kilpahevosilta saatetaan ottaa verikokeita, joilla pystytään selvittämään entistä tarkemmin mahdolliset ravintoaineiden puutostilat tai muut ongelmat. Ruokavalio tulee siis suunnitella tarkasti, jotta hevonen valmistautuu ja palautuu kilpailusta sekä kehittyy sen jälkeen.

Kilpahevoset ovat huippu-urheilijoita aivan kuten ihmisurheilijatkin. Kilpahevosta ja sen tarpeita tulee hoitaa aivan yhtä tarkasti ja hienosyisesti, jotta hevonen pystyy parhaaseen mahdolliseen suoritukseen ja juuri oikealla hetkellä.

Eräs ravivalmentaja on kerran sanonut: ”Onnellinen hevonen juoksee kovempaa.” On kyse mistä tahansa hevosurheilusta, hyvinvointi ja vuorovaikutteinen suhde ihmisen välillä ovat edellytyksiä, kun pyritään koviin suorituksiin. Hyvä suorituskyky on toki edellytys menestykseen, mutta hevosen henkinen jaksaminen on yhtä tärkeää. Mikäli molemmat puolet eivät ole kunnossa, maksimaalinen potentiaali jää saavuttamatta. Henkiset ongelmat voivat aiheuttaa esimerkiksi ravihevosen kohdalla sen, että hevonen ei suostu enää juoksemaan.

Saako hevonen varmasti oikeat annokset karkea-, väki- sekä täydennysrehuja?

Mistä apua mahavaivoihin tai suoliherkkyyteen?

Onko hevosella nivelongelmia?

Onko hevonen stressaantunut ennen raveja tai pidemmän kuljetusmatkan aikana?

Riittävätkö hevoselle annettavat aminohapot päivittäiseen rasitukseen ja kasvuun?

Hevosenlukutaito on yksi hevosihmisen tärkeimmistä työkaluista

Hevosurheilu on suurelle osalle hevosihmisistä elämäntapa. Toiset pitävät hevosta mielenvirkistykseksi harrastusmielessä, ja toisille hevonen on työväline. On hevonen missä käyttötarkoituksessa tahansa, se tarvitsee hyvää hoitoa, joka koostuu hyvästä ruokavaliosta sekä fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Hevoset ovat yksilöitä, aivan kuten ihmisetkin. Se, mikä sopii toiselle, ei aina sovi toiselle.

Hevosella on oma tapansa viestiä tarpeistaan. Hevosenlukutaito onkin äärimmäisen tärkeää, mutta sen avulla ei pysty ymmärtämään kaikkea. Hevosen lannasta voidaan lukea paljon mahdollisista ravintoaineiden puutostiloista. Mahdolliset puutostilat tai ongelmat mahalaukussa näkyvät ulosteen lisäksi nopeasti myös hevosen karvassa.

Vinkki: Kun puhdistat seuraavan kerran tallia, vilkaise hevosesi lantakasaa. Jos joukossa näkyy kauraa, ne ovat läpäisseet ruuansulatuskanavan ilman, että niistä on imeytynyt hevoseen yhtään ravintoaineita.

Vatsan ja suoliston toiminta on yksi tärkeimmistä asioista, joka vaikuttaa hevoseen kokonaisvaltaisesti

Ravintoaineet imeytyvät tehokkaasti ja hevonen säilyttää suorituskykynsä, kun suolisto on terve. Rehun sulaminen tapahtuu hevosen ohut- ja paksusuolessa. Hevosen ravinto ja ruuansulatus ovat aina yksilökohtaisia, ja ohut- ja paksusuolen toiminnassa on eroja.

Ruuansulatuskanavan keskeisin osa ravintoaineiden imeytymisen kannalta on ohutsuoli, jossa suurin osa ravinteista imeytyy. Paksusuolessa hajoavat ne rehun osat, jotka eivät ole siihen mennessä vielä sulautuneet. Stressi voi muun muassa hidastaa suolen toimintaa, joka taas voi aiheuttaa ummetusta. Rehun tuleekin sisältää paljon kuituja, jotta se liikkuu suolistossa hyvin.

Rehujen hajotus paksusuolessa perustuu pieneliöihin eli bakteereihin ja alkueläimiin, jotka saavat ravintonsa myös rehuista. Pieneliöstö hajottaa kuituja, tärkkelystä ja valkuaisaineita, mistä syntyy sivutuotteena verenkiertoon imeytyviä rasvahappoja. Hevonen täyttää 30 % kokonaisenergiantarpeestaan näillä hapoilla.

Hevosen pieneliöstö valmistaa myös valtaosan B-vitamiineista sekä C- ja K-vitamiineja paksusuolessa, kun suolisto voi hyvin ja ruokavalio on kunnossa.

Lue lisää suoliston toiminnasta

Paksusuolen pieneliöstön määrä riippuu ravinnon koostumuksesta ja ravintoainepitoisuudesta. Muutokset ruokavaliossa tulee aina tehdä hitaasti ja asteittain, jotta ruuansulatusjärjestelmän toiminta ei kärsi. Suoliston pieneliöt häiriintyvät muun muassa happamuudesta, jota liiallinen tärkkelys voi aiheuttaa. Esimerkiksi ohran ja maissin tärkkelyspitoisuudet ovat korkeammat kuin kauran. Oireena voi olla muun muassa ähky, ripuli sekä yleinen vireystilan lasku.

Syy vatsan toimimattomuuteen tai suoliston heikkoon bakteerikantaan voi ruokavalion lisäksi johtua myös ihmisen toiminnasta. Hevosta ei saa treenata liian täydellä tai tyhjällä mahalla. Ruuan täytyy voida myös sulaa ennen treeniä.

Katso Hoofin vatsa- ja ruuansulatus täydennysrehut täältä

Karkearehu eli korsirehu on hevosen pääasiallinen ruoka, ja sen täytyy olla aina hyvälaatuista

Rehuja on kahta päätyyppiä:

Karkearehut: laidunruoho, heinä ja säilörehu, joissa on paljon kuitua

Väkirehut: viljat, joissa on paljon proteiinia tai hiilihydraatteja

Hevosen ruokavalion tulisi perustua rehuanalyysiin, jonka avulla selvitetään rehun laatu ja ravintosisältö. Vain rehuanalyysi voi kertoa totuuden tiloilla tuotettujen rehujen ravintoarvollisesta sisällöstä. Väkirehujen joukkoon lisätään täydennysrehut kunkin hevosen tarpeen mukaan.(Lue lisää täydennysrehuista) Väkirehujen osalta vaihtelu koostumuksessa on hyvin pientä.  Karkearehujen osalta vaihtelevuutta on kuitenkin paljon.

Karkearehun laatuun vaikuttavat rehun hygieenisyys ja ravitsemuksellisuus

Hygieeniseltä laadultaan huono karkearehu voi sisältää eri homeita, hiivoja, pölyä, multaa sekä bakteereja. Nämä voivat aiheuttaa hevoselle muun muassa suolistosairauksia, hengitystieongelmia sekä allergioita.

Ravitsemukselliseen laatuun vaikuttavat muuan muassa rehun viljely- ja korjuutekniikka, varastoinnin ja säilönnän onnistuminen, ilmasto, maaperä sekä käytettävä raaka-aine. Heinän vanhetessa myös vitamiinipitoisuudet laskevat. Pitkään pellolla ollut kaadettu heinä on menettänyt paljon vitamiineja. Huonolaatuinen rehu aiheuttaa ravintoaineiden puutostiloja, jotka heikentävät varsojen kehitystä, tammojen maidontuotantoa sekä kilpahevosten suorituskykyä. Huonolaatuiset rehut voivat johtaa myös myös suoliston toimintahäiriöihin sekä nivelten täyttymiseen.

Väkirehut sisältävät ravintoaineita, joita karkearehu ei yksin pysty tarjoamaan

Väkirehuja, kuten viljoja, pähkinöitä ja siemeniä, syötetään hevosille kokonaisina tai jauhettuina joko yksinään tai osana täysipainoista ateriaa muihin täydennysrehuihin sekoitettuna. Väkirehuja on sekä hiilihydraatti- että proteiinipitoisia.

Hiilihydraattipitoiset väkirehut: maissi, ohra, vehnä, kaura ja ruis. Viljojen energia-arvo on korkea, mutta proteiiniarvo matala. Ruista ei käytetä hevosruokinnassa, koska se aiheuttaa ruuansulatusongelmia.

Proteiinipitoiset väkirehut: soijapapu, puuvillansiemenet, maapähkinät, pellavansiemenet, rypsi, puuvillansiemenet, kookospähkinät, öljypalmu ja auringonkukansiemenet.

Heinä ja kaura ovat hevosen normaalit rehut Suomessa

Hevosen suoliston toiminta hidastuu ja heikentyy, jos se saa liikaa väkirehuja ja liian vähän korsirehua. Vähintään puolet päivittäisestä rehuannoksesta tuleekin olla karkearehua. Ideaali karkearehupitoisuus vaihtelee hevosen käyttötarkoituksen mukaan 60 ja 90 %:n välillä, jolloin väkirehun osuus tulee olla pienempi, 10–40 %:n luokkaa.

Kaura on useimmin käytetty väkirehu Suomessa runsaan viljelyn vuoksi. Kauran sisältämä tärkkelys sulaa elimistössä muita viljoja nopeammin, sekä se sisältää rasvaa muita viljoja enemmän. Kauraa ei saisi antaa hevoselle 4–5 kg enempää päivässä.

Hevoselle tulee antaa heinää päivittäin riippuen hevosen yksilöllisistä ominaisuuksista, tyypistä sekä käyttötarkoituksesta seuraavasti:

Vähintään 1 kilo jokaista 100 elopainokiloa kohden

Optimaalinen tarve yleensä 1,5 kiloa jokaista 100 elopainokiloa kohden

Enimmäissuositus 2 kiloa jokaista 100 elopainokiloa kohden

Ravinnon täytyy olla monipuolista; erilaiset täydennysrehut kuuluvat olennaisena osana hevosen ruokintaan

Täydennysrehulla tarkoitetaan hevosen tai karjaeläimen rehun joukkoon sekoitettavaa jauhoa tai nestettä, joka on osa päivittäistä ruokavaliota tai joka tasapainottaa jotain tiettyä puutosta. Eläimet pystyvät ihmisten tavoin hyödyntämään synteettisessä sekä luonnollisessa muodossa olevia ravintoaineita, joilla molemmilla voidaan ehkäistä ja korjata ravintoaineiden puutostiloja. Hyvä ravinto koostuu laadukkaista raaka-aineista ja hyvälaatuisesta rehusta.

Täydennysrehulla lisätään hevosen tai karjaeläimen kivennäis- tai hivenaineiden, rasva- tai aminohappojen tai vitamiinien saantia, jotta ravintoainetasapaino säilyy. Osa täydennysrehuista sisältää aineita, joita elimistö tarvitsee muun muassa nivelten, lihasten tai ruuansulatuselimistön normaaliin toimintaan. Täydennysrehuja voidaan käyttää myös, kun hevosen ravintoaineiden tarve kasvaa esimerkiksi urheilusuorituksen, raskaan työn, tiineyden tai kasvun vuoksi. Niihin voidaan turvautua silloinkin, kun hevosella todetaan esimerkiksi huonokuntoiset kaviot tai karvapeite tai kun hevosella esiintyy lihasjäykkyyttä tai suolisto-ongelmia. 

Seuraavaksi esitellään kolme keskeisintä ravintoainetyyppiä niiden tärkeyden ja vaikutuksien ymmärtämiseksi. Nämä kolme ravintoainetta ovat aminohapot, kivennäisaineet ja vitamiinit. Kaikki ne ovat elintärkeitä hevosen terveyden ja hoidon kannalta.

Aminohapot toimivat proteiinin rakennusaineena hevosen elimistössä

Proteiinit eli valkuaisaineet ovat elintoiminnoille välttämättömiä orgaanisia yhdisteitä, jotka rakentuvat yhdestä tai useammasta aminohappojen muodostamasta ketjusta. Hevosen kehossa on 65% vettä ja 20% proteiineja. Ilman riittävää määrää aminohappoja hevosen elimistössä on todennäköisesti ravintoainevaje, joka voi johtaa lukuisiin terveysongelmiin. Hevonen tarvitsee aminohappoja lihaksiston toimintaan ja kasvuun, elintoimintojen ylläpitoon, maidontuotantoon, tiineyteen sekä vasta-aineiden tuotantoon. 

Kantavat ja imettävät tammat sekä urheiluhevoset tarvitsevat ruokintaan erityisesti aminohappoja muiden rehujen lisäksi. Aminohapot ovat myös tärkeitä myös alle vuoden ikäiselle nuorelle varsalle, jolloin tarve on suuri jänteiden, lihasmassan ja sidekudosten rakentamiseen. 

Vapaa rehun syönti voi tarjota joillekin hevosille tarpeeksi välttämättömiä aminohappoja, mutta tämä riippuu hevosen käyttötarkoituksesta. Rehun raakaproteiini- ja aminohappopitoisuudet saattavat olla liian alhaisia osan aminohappojen osuudelta. Hevosen elimistö ei ota talteen kaikkia proteiinilähteiden ravinteita, jos se on saanut liian vähän aminohappoja ruokavaliosta. Silloin proteiinin sisältämät kalorit säilötään rasvana. 

Aminohappoja tarvitaan 20 erilaista, joista hevosen pystyy tuottamaan itse 10. Loput tunnetaan välttämättöminä aminohappoina, joista tärkeimmät ovat lysiini ja metioniini.

Lysiini on useimmiten puuttuva aminohappo, sillä sitä ei voi muodostua mistään muusta aminohaposta hevosen elimistössä. Lisäksi heinä ja kaura sisältävät lysiiniä melko vähän. 

Metioniini on taas rikkiä sisältävä aminohappo, joka osallistuu sidekudosten, ihon ja jänteiden toiminnan ylläpitoon. Hevosen elimistössä muodostuu metioniinista kystiiniä, joka on keratiinin valmistusaine. Keratiini on tärkein valkuainen kavioissa ja karvapeitteessä.

Välttämättömiä aminohappoja tarvitaan uuden kudoksen rakentamiseksi sekä solujen korjaamiseen, mitä tapahtuu lihasten toipuessa rasituksesta. Oikea määrä happoja oikeanlaiseen ruokavalioon yhdistettynä auttaa hevosta parantamaan fysiikkaa sekä palautumaan nopeammin rasituksen, työn tai kisan jälkeen. Täten aminohappojen oikean tasapainon ylläpitäminen on erittäin tärkeää, kun hevonen halutaan pitää parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Merkkejä liian vähäisestä aminohappojen saannista ovat ruokahalun, suorituskyvyn tai maidontuotannon heikentyminen sekä kavioiden hidastunut kasvu ja karvapeitteen heikentynyt kunto.

Katso Hoofin aminohapot täältä

Kivennäisaineiden puutostila voi johtaa kasvuhäiriöihin varsoilla ja luiden haurastumiseen ja murtumiin aikuisilla hevosilla

Hevosen tärkeimpiä kivennäisaineita ovat kalsium, fosfori, magnesium, suola (natriumkloridi, NaCl), kalium ja rikki. Ne kaikki auttavat ylläpitämään luuntiheyttä ja terveyttä sekä lihasten ja hermoston toimintaa ja kavioiden ja turkin kasvua. 

Tarvittavia hivenaineita, ovat rauta, sinkki, kupari, seleeni, mangaani, jodi ja koboltti. Nämä alkuaineet tehostavat ravintoaineiden imeytymistä sekä ylläpitävät hevosen aineenvaihduntaa ja liitos- ja nivelkudoksia sekä auttavat punasoluja kuljettamaan happea hevosen lihaksiin.

Kivennäisaineiden saantitarve riippuu hevosen iästä, rodusta, painosta, säästä sekä työn raskaudesta. Riittävä tarve ruokavaliossa tulee varmistaa erityisesti stressiä kokevilla hevosilla, kuten näytöshevoset, kilpahevoset tai hevoset kuljetuksen tai sairauden aikana. 

Suola on tarpeellinen lisäaine, ja sitä voi lisätä ruokintaan laitumelle laitettavalla suolakivellä tai tarjoamalla suolaa ruokinta-astiassa tai kaukalossa. Hevonen ei kuitenkaan pysty säätelemään suolan tarvetta, joten sen käyttöä tulee seurata. Natriumin kulutus kasvaa aina hikoillessa. Liiallisen suolan määrän huomaa usein siitä, että hevonen juo ja virtsaa jatkuvasti.

Hevosten ruokinnassa kaikkein tärkein suhde on kalsiumin suhde fosforiin (Ca:P) luiden ja lihasten vahvistamiseksi. Yleisesti ottaen Ca:P-suhde tulisi olla 1,2 – 2 : 1 välillä riippuen hevosen iästä ja käyttötarkoituksesta. Kasvavat varsat ja imettävät tammat tarvitsevat ravinnokseen enemmän kalsiumia. Annokset, joissa fosfori ylittää kalsiumin enemmän kuin 1:1, voi johtaa erilaisiin luuston häiriöihin erityisesti kasvavilla hevosilla.

Täysikasvuiset hevoset noin 1,4 : 1

Kasvavat varsat 1,8 : 1

imettävät tammat 1,6 : 1

Katso Hoofin kivennäis- ja hivenaineet täältä

Hyvä nyrkkisääntö on huolehtia A-, B-, C-, D- ja E-vitamiineista

Hevosen luonnollinen ravinto on tuore heinä, joka sisältää runsaasti A-, E- ja K-vitamiineja. Laadukas, runsaskuituinen rehu onkin paras mahdollinen vitamiinin lähde hevoselle, mutta usein se ei riitä.

Hevosen maksa tuottaa C-vitamiinia sekä paksusuolen pieneliöstö valtaosan B-vitamiineista, kun suolisto voi hyvin ja ravinto on kunnossa. Suoliston toiminta voi kuitenkin kärsiä, jolloin vitamiinin tarpeista on huolehdittava täydennysrehun muodossa. Vitamiinin tarpeita kasvattavat muun muassa muutokset ruokavaliossa, rasitustilat, ympäristömuutokset, tiineys, nopea kasvu, runsas valmennus ja kilpailu sekä useat stressitekijät.

Hevosten vitamiinisuositukset vaihtelevat sen mukaan, ovatko vitamiinit tarkoitettu estämään jotakin puutostilaa vai onko suositusarvot laadittu täyttämään hevosen todellinen vitamiinien tarve. Lisäksi tulee muistaa, että vitamiinien tarpeet ovat yksilöllisiä joka hevosella. Eri maiden luomien suositusten kohdalla on hyvä huomioida myös ilmastotekijät sekä maaperä. Pohjoismaissa vitamiinien tarve vaihtelee suuresti vuodenaikojen mukaan. Mitä pidemmälle talvi etenee, sen vähemmän vitamiineja hevonen saa esimerkiksi heinästä ja kaurasta. Vitamiinien tarpeeseen tulee siis kiinnittää erityinen huomio sisäruokintakaudella.

Suoliston tuottamasta B-vitamiinista imeytyy hevosen käyttöön luultavasti vain 20–30 %. Useimpia B-vitamiineja valmistuu suolistossa kuitenkin riittävä määrä normaaliolosuhteissa.

B-vitamiinin lisäruokintatarvetta esiintyy erityisesti kilpahevosilla, koska B-vitamiini toimii apuna lihasten energiantuotannossa, hermoston toiminnassa sekä aineenvaihdunnassa. Varsoille voi usein syntyä puute B-vitamiineista, sillä niiden ruuansulatuskanava ei ole vielä täysin kehittynyt. B-vitamiinin tarve korostuu kaikilla hevosilla myös muun muassa sairauden, stressin, suoliston toimintahäiriöiden, antibioottikuurin ja karvanvaihdon aikana sekä vanhenemisen myötä. Huonolaatuinen heinä sekä liian voimakas väkirehuruokinta voivat nekin johtaa kasvaneeseen B-vitamiinin tarpeeseen.

Vitamiinit jaotellaan joko rasva- (A, D, E, K) tai vesiliukoisiin (B, C) riippuen siitä, kuinka ne hajoavat sekä varastoituvat hevosen elimistöön. Rasvaliukoiset vitamiinit varastoituvat rasvakudokseen, maksaan ja munuaisiin. Vesiliukoiset vitamiinit puolestaan eivät varastoidu, vaan ylimääräiset poistuvat elimistöstä virtsan mukana.

Katso Hoofin vitamiinit

Rasvaliukoisia A-, D- ja E-vitamiineja suositellaan annettavaksi päivittäin koko sisäruokintakauden ajan Pohjoismaissa

A-vitamiini parantaa vastustuskykyä, aineenvaihduntaa, näköaistia, limakalvoja, ihon kuntoa sekä myös lisääntymistoimintoja. A-vitamiinilisää on syytä antaa erityisesti varsoille ja kantaville tammoille. Vitamiinin tarve kasvaa hieman myös rasituksessa. Suuret puutostilat ovat kuitenkin harvinaisia, sillä A-vitamiini varastoituu hyvin ja riittää pitkäksi aikaa.

D-vitamiinia saa auringon valosta, joten puutteita esiintyy useimmiten pimeän aikaan Pohjoismaissa. Tämä vitamiini on erittäin tärkeä varsojen luun muodostumisen kannalta. Puutostila heikentää luutumista, ja luusto voi jäädä hauraaksi aiheuttaen muun muassa selkäkipuja. Hevosen runsas valmentaminen lisää myös D-vitamiinin tarvetta.

E-vitamiinin puutos ei ilmene näkyvästi, joten sen saannista tulee huolehtia

E-vitamiini on vitamiineista tärkein, sillä hevonen ei pysty varastoimaan sitä kovinkaan hyvin. E-vitamiini toimii elimistössä luonnollisena antioksidanttina tukien immuunijärjestelmän toimintaa elimistön rasitustiloissa. Tämän vitamiinin päätehtävä on suojata soluja ja niiden väliaineita vapaiden radikaalien eli epävakaiden kemiallisten yhdisteiden aiheuttamalta hapettumiselta. Aktiiviset lihassolut ovat hyvin herkkiä vapaiden radikaalien aiheuttamille vaurioille, minkä vuoksi varsat, siitostammat sekä urheiluhevoset tarvitsevat keskimääräistä enemmän E-vitamiinia normaalin lihas- ja hermotoiminnan ylläpitämiseksi sekä näihin liittyvien sairauksien ehkäisemiseksi.

E-vitamiinin lisääminen hevosen ruokavalioon on hyvin suositeltavaa sisäruokintakaudella Pohjoismaissa mutta myös kesällä, jos hevoset eivät saa tuoretta laidunruohoa pääsääntöisenä rehunaan. 

Katso Hoofin E-vitamiinit

K-vitamiini vaikuttaa veren hyytymiseen ja luun muodostumiseen. Tämän vitamiinin tarve on varsoilla sekä sairauden ja antibioottikuurin yhteydessä. K-vitamiinin puutos on kuitenkin harvinainen, sillä sitä muodostuu hevosen suolistossa mikrobitoiminnan tuloksena.

Terve ja hyvin ravittu hevonen tuottaa itse C- ja B-vitamiineja 

C-vitamiinin tehtävä on antioksidanttina toimimisen lisäksi auttaa elimistöä raudan imeytymisessä. Tämä vitamiini toimii myös katalyyttinä kollageenin tuotannossa, jota rusto, jänteet sekä sidekudokset tarvitsevat ylläpitoon ja kehitykseen. C-vitamiini osallistuu myös vastustuskyvyn ylläpitoon ja edistää tautien paranemista. C-vitamiini vaikuttaa siis varsin kattavasti koko hevosen yleiskuntoon. 

Hevonen tuottaa tarvitsemansa C-vitamiinin maksan glukoosista, mutta oma tuotantokyky voi kärsiä stressin tai sairauden myötä. C-vitamiinin imeytyminen paksusuolesta on heikkoa, joten hevonen tarvitsee käyttöönsä kaiken elimistönsä tuottaman C-vitamiinin. C- ja B-vitamiinit ovat vesiliukoisia, joten ylimääräiset vitamiinit poistuvat virtsan mukana. Näin ollen mahdollinen yliannostus hevosella ei ole vaarallista.

Katso kaikki Hoofin C-vitamiinit

B1- ja B2-vitamiinit ovat hyvin tärkeitä rasva-, proteiini- ja hiilihydraattiaineenvaihdunnassa.

B1-vitamiini eli tiamiini vaikuttaa entsyymijärjestelmän toimintaan, jolla on suuri vaikutus hevosen suorituskykyyn. Se vaikuttaa myös hermoston toimintaan, ja näin ollen tyynnyttää stressistä kärsiviä hevosia. Normaalioloissa hevosen omat mikro-organismit tuottavat riittävän määrän B1-vitamiinia. Kilpahevosten kohdalla saantia on syytä vahvistaa.

B2-vitamiini eli riboflaviini edesauttaa hiilihydraatteja, aminohappoja ja rasvoja käsittelevän entsyymijärjestelmän toimintaa. Tällä vitamiinilla on tärkeä rooli kasvun ja terveyden suhteen, ja se linkittyy vahvasti energiantuotantoon sekä näköaistiin. Varsat ovat riippuvaisia vitamiinilisästä, kunnes niiden oma bakteerikanta alkaa tuottaa B2-vitamiinia.

B3-vitamiini eli niasiini, jota kutsutaan myös nikotiinihapoksi, osallistuu aineenvaihdunnan eri vaiheisiin sekä energiantuotantoon. Sillä on vaikutusta myös ihon ja näköaistin terveyteen. Puutostila ilmenee usein ruokahalun heikkenemisenä ja ripulina. Niasiini säilyy elimistössä vain vuorokauden, jonka jälkeen se häviää. Puutos ei kuitenkaan aiheuta vakavia oireita, ja normaalisti hevonen ei tarvitse B3-vitamiinilisää, jos ruokavalio on kunnossa.

B7-vitamiini (H-vitamiini) eli biotiini auttaa proteiinia imeytymään sekä kasvattaa hevosen kavioita ja parantaa niiden laatua. Tämä vitamiini on tarpeellinen myös solujen kasvuun, rasvahappojen tuotantoon sekä aineenvaihduntaan. Puutostila voi aiheuttaa väsymystä, iho-ongelmia tai heikkoa ruokahalua. Biotiinia muodostuu myös hevosen suolistossa mutta aktiivisesti työskentelevälle hevoselle ei kuitenkaan riittävästi.

Foolihappo osallistuu yhdessä B12- ja C-vitamiinien kanssa punasolujen hemoglobiinin tuotantoon, joka on erityisen tärkeää kovassa rasituksessa oleville hevosille. Foolihappo myös edistää valkuaisaineenvaihduntaa ja on välttämätön kudosten kasvulle ja uusiutumiselle. 

B12 on ainoa B-vitamiini, jota kasveissa ei esiinny, joten hevosen täytyy saada sitä oman pieneliöstönsä kautta tai täydennysrehuista. Punasolut, tietyt aminohapot sekä hevosen kaviot tarvitsevat B12-vitamiinia rakennusaineeksi. B12-vitamiini sisältää myös rikkiä, jota varsat tarvitsevat kasvaakseen. 

Katso kaikki Hoofin B-vitamiinit